Kaksi päivää yksin kotona. Ilman avoa ja koiria.
Kaksi päivää varattuna vain itselleni.
Kaksi päivää lukemista, maalailua, möllöttelyä.
Mikä parasta kaksi päivää hiljaisuutta.
Ei puhinaa ovikellolle, ei lehdenjakajalle. Ei kännykän pimputusta, ei ylimääräistä narinaa.
Ei kuorsausta, ei puhinaa, ei tuhinaa.

Mutta hiljaisuuden keskellä kuulin uusia ääniä...
Meidän olkkarin kellosta kuuluu yllättävän kova naputus.. tik, tik, tik..
Naapureiden pikkukoirat haukkuvat lehdenjakajan.. Väyh, vuh, vuh..
Akaattikotilot rouskuttavat seepiansuomua. Rousk, rousk, rousk..

Pitäisi useammin vain istua alas ja kuunnella. Mitä kaikkea sitä oppiikaan ympäristöstään.
Kuinka mielikuvitus saakaan töitä.
Ja se ei oikeasti vaadi kuin sen, että malttaisin istua alas. Sulkea silmäni.
Ja vain olla!