Elämääni asteli tiistaina jotakin sellaista mitä en koskaan uskonut kokevani.
Uusi hoitokoirani Tirri. 17 sijaiskotilaiseni on kaikkea mitä en koiralta enkä edes hoidokiltani hae.
Lähdetään siitä että se on pentu. Pieni pentu. Nelikuinen pentu.
Se on narttu. Noh, eihän noilla sukupuolilla juurikaan vielä tossa iässä eroa ole, mutta kuitenkin.
Se on vaalea. Yleensä mielipiteeni on että mitä tummempi sen parempi ja mikään ei voita mustaa ruskeilla merkeillä.
Ja nyt se kaikkein järkyttävin kohta: SE ON OIKEASTI PIENI!
Tirri painaa siis 7,6 kiloa. Se on yhdellä kädellä siirrettävissä paikasta toiseen. Hihnassa se ei tunnu miltään vaikka se kuinka kiskoisi.
Onhan Tirri ihan mukava pakkaus.
Jos tykkää koirasta joka rakastaa istua sylissä, rakastaa nukkua kyljessäsi kiinni, rakastaa olla vain lähellä. Sillä tätä kaikkea Tirri rakastaa.
Tämän lisäksi Tirri rakastaa juoksemista, se rakastaa hyppimistä sohvalle ja tuolille. Se rakastaa sukkien pureskelua ja se rakastaa tuota kuvassakin olevaa lelukoiraa.


Mutta pakko se on tunnustaa........ kyllä sekin vain paikan sydämestäni otti :)
Vielä kun sille se oma koti löytyisi.
http://www.rekkurescue.com/elain.php?id=2076